
Naava
Kotikissa
*kesäkuussa 1999
Naava syntyi Kuusamossa ja aloitti hiirikissan opintonsa ratsastusvaellustallilla
emonsa huolellisessa opetuksessa. Naava työskenteli Iisalmessa Koljonvirran ratsastuskeskuksessa
pidettynä ja taitonsa sekä kyntensä näyttäneenä tallikissana
kolleegansa Muusan kanssa muutaman vuoden ajan. Tallinpitäjien vaihtuessa myös
Naavan oli aika siityä uusiin tehtäviin.
Naavan työnkuvaan kuuluvat tällä hetkellä erilaisten ruokien maistelu,
loikoilu, nukkuminen sekä mummoilu. Jos Naava osaisi neuloa villasukkia, se olisi hänen lempityötään.
Naava on luonteeltaan hirmuisen rohkea. Hän ei pelkää ihmisvilinää, johon hän on tottunut nuorena talleilla työskennellessään.
Naava ei myöskään pelkää hevosia ja hänellä oli tapana ottaa päiväunet Janii-nimisen suomenhevosen ristiselän päällä Koljonvirralla
asuessaan. Naava on ystävällinen ja kärsivällinen kissa. Hänen turkkinsa kuviointi ja kauneus herättää usein ihastusta. Tabby-kuvio
ei rikkoonnu kertaakaan, vaikka väri vaihtuisi ruskeasta tickedtabbysta hehkuvaan punaiseen. Ainoastaan mustiksi taittuvat kohdat ja
valkoinen jäävät kuviottomiksi.
Naava on kissalamme isoäiti. Hän luki R-pentueelle iltaisin iltasadun ja peitteli pennut nukkumaan. Toisinaan Naavan ilmeestä näki,
ettei kahdeksan murkkuikäisen riiviön kanssa ollut helppoa. Onneksi Naava osasi luoda pentuihin kunnioitusta herättäneen suhteen
ja rauhoitti temmellyksen kärsivällisellä katseellaan.